torstai 28. elokuuta 2014

Mustavalkoraitaa ja kuntokuuria

Voi ääh, kurkussa tuntuu karhealta ja nyt hyvin alkanut kuntoilukuuri katkeaa. Kesällä tuli liikuttua luvattoman vähän. Oli muutto ja remontti ja ja ja.. Kunnes puntari löytyi muuttokuormasta. Lukemat eivät olleet mieluisat, vaan ajattelin ottaa kunnon startin syksyyn ja tulla taas hyvällä tavalla liikunnasta riippuvaiseksi. Aloin tehdä Jillian Michaelsin 30 Day Shred -ohjelmaa, jossa on kolme tasoa ja kutakin tasoa tehdään 10 päivää putkeen. En usko mihinkään maata mullistaviin muutoksiin, mutta tarkoitus on saada hyvä vire ja olo päälle. Jumppa on kyllä minulla saanut hien pintaan. Tehokkaita liikkeitä ja sykkeen nostoa. Ja kesto noin 25 minuuttia. Ei siis ollenkaan paha.

En kuitenkaan lohduttanut itseäni herkuilla, vaan poikkesin taas lähikirpparille. Huonolta näytti, kunnes melkein viimeiseltä pöydältä löytyi kaikenlaista Marimekkoa.



Kaksi raitaista koristetyynynliinaa (4 euroa/kpl), joihin menee vanhat Ikean tyynyt, sekä mustavalkoraidallinen paita (4 euroa). Vaikuttaisi olevan samanmallinen kuin tällä hetkellä mallistossa oleva Ilma-paita.

Tyynyt käyvät kivasti yhteen kesällä Ikeasta ostamieni pilkullisten tyynynpäällisten sekä Marimekon alelöytöjen eli Onnea etsimässä -tyynyjen kanssa. Tyynyt majailevat Askon sohvalla, joka sekin on ostettu käytettynä, mutta todella hyväkuntoisena, ja vieläpä miehen toimesta!

Vaikka mustavalkoisuus ja tietty harmonisuus ovat mieleeni, niin kyllä minä väreistäkin pidän. Siksi mukaani lähti kahdeksalla eurolla iso pala turkoosi-vihreää Jurmo-kangasta. Nimensä kuosi on saanut kaukana Saaristomerellä sijaitsevasta Jurmon saaresta ja kylästä, joka on suunnittelija Aino-Maija Metsolan mukaan yksi kauneimpia paikkoja maailmassa.
Mallailin kangasta keittiöön ja mielestäni kangas toimisi aika hyvin liinanakin.




Kangasta katsellessa voi mielen antaa matkustaa saaristoon ja mökille, jonne viikonloppuna matkataan oikeastikin, jos vaan terveenä pysyn. Mukavaa viikonlopun odotusta!

15 kommenttia:

  1. Kivat viimehetken löydöt :) Ja tuo teidän lattia on kyllä niin makia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lattia oli kyllä minustakin nappivalinta.

      Poista
  2. Hauskaa miten eri tunnelma on noissa Jurmon eri värityksissä, meidän verhokankaasta ei tule samaa saaristofiilistä, vaan enemmän sellainen karkkikaupan tuntu. Ja siitä syksyn uudesta väristä, harmaasta tulee paljonkin meri ja saariston kallio mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuo mun kangas on kovin keväinen. Tulee mieleen hiirenkorvat koivupuissa. Harmaa on taas ehkä sellainen marraskuinen myrskyävä saaristo. Oih, Jurmoa olisi siis kiva saada muissakin väreissä.

      Poista
    2. Minulle tulee taas mieleen vedessä aaltojen mukana liehuva meriruoho ja auringossa välkehtivät suolaiset pärskeet, sellainen kesäfiilis. Taidankin lainata tuota kangasta sopivan hetken tullen.... ;)

      Poista
  3. Jurmo on alkanut kiehtoa itseänikin. Harmaa versio lumosi minut seesteisyydellään. Harmi, etten tarvitse kangasta mihinkään :D Hyviä ostoksia sinulla muutenkin. Taas kerran.

    Suuresti tsemppiä kuntokuuriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Nyt olen ollut jo viikon flunssassa ja liikkumatta. Blääh!
      Voi kunpa minäkin osaisin pitää näppini kurissa kirppareilla enkä ostaisi sieltäkään mitään, jos en oikeasti tarvitse. Toisaalta tuolle pöydälle minulla ei vielä ollut sopivia liinoja.. ;D

      Poista
  4. Kylläpä teit löytöjä - olisin itsekin näihin päätynyt :)

    VastaaPoista
  5. Jillian on ihan rautaa, tulee varmasti tuloksiakin :) Mitäs tuo Jillianin ohjelma kustansi? Mulla myös Ikean pilkullinen (yksi kpl) ja kovasti olen tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, puoleen väliin pääsin ja nyt olen viikon ollut tekemättä mitään. Nooh, jatketaan kunhan saan rökitettyä tämän flunssan. Jillianin ohjelma löytyi Youtubesta ihan syöttämällä hakusanaksi 30 Day Shred.
      Tuo pilkkutyynynliina on kyllä kiva.

      Poista
  6. ja TAAS hyviä löytöjä! Miten mulla on mennyt tuollainen Ikean pilkkutyyny ihan ohi...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kummallista, Ikean nettisivuilta ei löydy tuota tyynyä. Mielestäni se on kuitenkin suht uusi tuote. Vai joko se on loppuunmyyty :(.

      Poista
  7. Ekaa kertaa eksyin blogiisi ja täytyy kyllä kommentoida, että tuo lattia on niiiin hieno! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Ja kiva, kun eksyit tänne!

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)