keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pieniä jouluaatoksia





Jee, vihdoin tapahtuu talolla. Asiat ovat lähteneet edistymään ja tulostakin on syntynyt. Mutta en usko, että eristyslevyistä tai sisäkaton koolauksesta saa kovin tunnelmallisia otoksia, siksi fiilistellään ihan muilla kuvilla. Mutta on helpottava tunne, että talolla mennään eteenpäin. Jouluksi ei kyllä kotiin päästä, mutta nyt kädenjälki näkyy enemmän kuin purkaessa, kun kaikki tuntui olevan yhtä kutterikasaa ja lautapinoa.

Pitkään on nautittu lämpimistä ja aurinkoisista syyskeleistä sekä ruskasta. Välillä on vaikea tajuta, että ollaan näin lähellä marraskuuta. Meidän tytöt olivat sitä mieltä, että nyt on hyvä aika aloittaa piparkakkujen leipominen. Kieltämättä ajoitus oli hyvä; tällä viikolla on ollut harmaata ja sadellut, joten on ollut kiva pistää uuni lämpenemään ja muutama kynttilä palamaan ja tunnelmoida sisätiloissa.

Kaupasta en piparitaikinaa löytänyt, joten päätin tehdä sitä itse. No ei aivan mennyt kuin Strömsössä, tajusin seuraavana päivänä, että taikinasta oli unohtunut sooda. Kyllä me silti taikina käytettiin ja paistettiin useampikin pellillinen pipareita. Itse asiassa tuollaiset kovat piparkakut ovat aika hyviä, kun niitä kastaa maitoon tai kahviin, vähän sitkeitä mutta herkullisia. Taikinasta laitoin osan pakkaseen ja mietin, että jos näitä ei tule syötyä, niin taikinasta voisi tehdä vaikka joulukrassiin koristeita. Niin, jouluajatukset ovat vähän salakavalasti vallanneet mieltä. Itselleni parasta joulussa on tunnelmointi lasten ilon seuraamisen lisäksi, joten kun aloittaa ajoissa, ei tarvitse sitten kiireessä suorittaa joulua ja sillä tunnelmointia.

Kuinkas teillä muilla, joko jouluajatukset kutkuttelevat mieltä?

3 kommenttia:

  1. Täällä tuli vesisade vasta tänään. Uskomatonta, miten pimeää ja synkkää näin keskellä päivää voikaan olla. Suurin osa lehdistäkin tuntuu pudonneen viime yön aikana. Apua! Jouluajatuksia ei ole vielä juurikaan ollut, mutta eiköhän niitä ala hiljalleen tulemaan. Pipareista ainakin aloin tämän postauksen myötä haaveilemaan :D

    VastaaPoista
  2. Mä alan olla täällä jo ihan joulutunnelmissa. :) Hauskaa, miten siinäkin on havaittavissa suurta vuosittaista vaihtelua. Tämän päivän pimeyskään ei tuntunut yhtään pahalta, kun ajatukset huitelee jo joulussa. No, jahka noita kelloja taas siirretään, niin voi olla kohta toinen ääni kellossa...

    VastaaPoista
  3. Posti toi tänään uuden Lantliv-lahden ja huomasin ,että ajatukset karkailivat jo jouluun... :)

    VastaaPoista

Kommentointi on luvallista, jopa suotavaa! :)